Tenel on kasvanut lyhyessä ajassa vauhtia, joka näkyy sekä tuotannossa että toiminnan laadussa. Vuonna 2025 Kouvolan betonielementtitehdas kasvatti tuotantomääriään noin 35 prosenttia. Tuotannon kapasiteetti on muutaman toimintavuoden aikana viisinkertaistunut.
Tehtaan toiminta käynnistyi vuonna 2023. Ensimmäisen toimintavuoden lopussa pystyttiin valmistamaan elementit noin 150 asuntoon vuodessa. Nyt tuotantokapasiteetti on noussut jo noin 750 asuntoon – yli 400 prosenttia alkuvuosien tasoa korkeammalle. Meneillään oleva tehdaslaajennus kasvattaa kapasiteetin noin 1100 asuntoon, mikä tarkoittaa yli 600 prosentin kasvua vain muutamassa vuodessa.
Kasvun taustalla määrätietoinen tekeminen
Kasvu ei ole sattumaa. Taustalla on suunniteltuja investointeja, onnistuneita rekrytointeja ja prosessien jatkuvaa hiomista.
– Meillä on selkeä tahtotila vahvistaa toimintaa joka osa-alueella, eikä se ole yksittäinen projekti vaan tapamme tehdä työtä. Kun volyymit kasvavat ja tuotevalikoima laajenee, rekrytoinnit ja toimintamallien kehittäminen nousevat avainasemaan, kertoo Tenel Oy:n toimitusjohtaja Jani Julin.
Myös tilaajan kanssa tehty tiivis yhteistyö ja saatu palaute ovat olleet tärkeä lisä, joka on auttanut nostamaan tekemistä uudelle tasolle.
– Saadun palautteen avulla olemme pystyneet kehittämään koko arvovirtaketjua. Tulokset näkyvät nyt konkreettisesti tehtaalla: toimintavarmuus on kasvanut ja tekemisen tehokkuus on erittäin korkealla tasolla, Julin jatkaa.